Välähdyksiä

Välähdyksiä siitä

miltä jokin asia oikeasti otteissa tuntuu

Miltä tuntuu kokea jokin tunne joka

kuuluu sinne aikuisen maailmaan

mihin tahdotaan niin kiireellä kiihkeästi jo kuulua

Miltä aikuisista kaikki sillee tuntuu

miltä niiden kyyneleet, hymyt ja happamuus

todellisuudessa kielen päällä maistuu

Miltä tuntuu oikeasti se voimauttavuus

kun saavuttaa sitä jotain ihan täysin omaa

Miltä oikeasti tuntuu se voimattomuus

kun jonain päivänä oma äiti kuolee

Vain pieniä pirskahduksia iholla

ja pieniä tärähdyksiä siitä

Miltä tuntuu se iän kuulu intohimo

Ja suuri tahto saada oman kätensä jälki kaikumaan

Mitä on se visiointi

Mistä niitä miljonäärejä tehdään

Mihin oikein kantaa kaikki unelmointi?

Millä saippualla ne opintovelat oikein pestään

Työmallia eväät eilinen

Mihin kaikkeen sitä

ihminen seesteisesti itsensä ahtaakaan.

Istutaan iltaa ravintoloissa joissa ei viihdytä

syödään loppuun annos joka ei maistu miltään

Elostellaan yksilöitä jotka puhkuvat meidät kumoon

luetaan kannesta kanteen kirja joka ei sytytä

Ja sen kaiken me teemme

sen kaiken me seesteisesti toteutamme

Ja sitten iltojen sulaessa aamuiksi mietimme

Mihin katosikaan ympäriltä kaikki ne värit ja se naurun kaiku

Milloin vaihtui näkymä harmaan kirjon sävyiksi

niin me mietimme.

Älä osta sitä pahaa viiniä enää kaupasta

Voitaisiin tuntua

Tuntuuko, missä tuntuu? Nivelissä naksuu? Puuska paukuttaa ikkunaa. Olemme hereillä yhtä kaikki. Katselemme valon sinfoniaa katossa. Suomme sille aatteen jos toisenkin. Väljähtynyt viini. Kaapin perällä, ei se enää siitä parane.

Ehkä jos sinfoniaan yhtyvi tässä nyt meitä kaks, voimme maljamme taas kattoon kohottaa! Ehkä voimme taittaa jalalla reippaasti ja antaa puuskan tarttua meihinkin - ehkä me voimme tuntua. Olla tunnettavina. Tuntea toisenlaista, omanlaista.

Valo palaa orrelleen ja häkki suljetaan. Tanssi on ohi ja lasin varteen taas tartutaan. Oi! Miten kristallinen kilahdus ilmettäin lämmittää! Se saa suumme makeasta huumasta päihtymään. Valo keinuu. Löydämme toisemme päihtyneinä huuliltamme, puuskahdamme. Puuska saa kädet tarttumaan, toiseen.

Tuntea toisenlaista, omanlaista. Humalaista. Hempeää sivelyä pitkin pohjetta, ei huomista me turhan hyvin tunneta, miksi sitä sisälle sitten päästäiskään. Tunnettais nyt vaan, ehkä me voimme tuntua. Olla tunnettavina. Tuntuu. Tässä näin nyt tuntuu

Aistimus

Lavenneilta olkapäiltään

hän olemuksensa tipauttaa

Koskeako täytyy

että ymmärryksen hivenen saavuttaa

Päässä vierähtää tovi

katselmuksensa tavoittaa

elon kohina korvissamme

yhtenä sointuna humajaa

Varjon vihollinen

lattialta meille peilautuu

Yritän ymmärtää

mistä se kaikki oleellinen koostuu

Kuuntelen ja kuulen

mistä äänet sanontaa halajaa

Kuvat seinillä

menneen kaarilla iskee salamaa

Sumeus on asettunut kodiksi silmän pieleen

tehnyt samean henkireiän mieleen

Nähdäkö täytyy

että ymmärryksen hivenen saavuttaa

Hetkessä vierähtää tunti

katselmuksensa tavoittaa

elon kohina korvissamme

hunajan lailla sormemme tahraa

Kultapatinointi

Mä

Muistelen tätä iltaa

kun me oltiin sopivan nuoria

Kun kaikki tuntu niin tavattoman kaukaselta

ja oli silti niin hetkessä 
läsnä lämpimänä kämmenellä.

Ja mä

muistelen tätä iltaa

kun meidän mielet lensi korkeella

Kun meidän hymyt ulottu mastojen huippuihin

ja vierivieressä

tuntu onnellisimmalta istua

Ja sä

kaipaat ehkä niitä iltoja

kun me oltiin sopivan naiiveja

Kun me juotiin teetä taivaan kannelta

ja huolet vaan suli yhteiseksi keitoksi

se me kaadettiin pois

Ja me

istutaan vielä joskus siinä illassa

kun kaikki on valmista

Kun meidän elämät on valmiiksi kuvioituina

ja me voidaan palata siihen patinoituun hymyyn

joka jätettiin roikkumaan mastojen huipuista