Huomisen sisaret

Valo pakenee illan haparoivia käsiä

Hämärän helma saattelee

Päivän portahilta tummilta eiliseen

  Se elää aina yhden ja sitten

  portahilla jo hämärän saatilla laskeutuu

       Kultasein, ethän itke

       Täällä on työnsä kullakin.

       Iloitsethan,

       Siskoni mun on huomenna suakin

       herätessäs heti kosiskelemassa

  Se elää aina yhden ja sitten

  rientää seurakseni mun – eilisiin

       Kultasein, ethän sure

       menneet eivät kyyneleitäsi kuule

       Juhlistathan,

       Sisaremme ylihuominen on vielä täysin koskematon
       Hänen kulkunsa yhä tuntematon

Sisar toisensa jälkeen,

Päivä tarttuu haparoivaan käteen illan

Saateltuna laskeutuu portaat tummat ali sillan

Ei pelkää, ei murehdi

Täällä on työnsä kullakin.

Toisille se on antaa muille valo ja toivo

Toisille se on saattaa päivä eiliseen

Menneeksi muuttuessaan

Ei se kadu, ei riiaa

Täällä kantoi työnsä maljan syleihimme

Jotta olis meillä aina valo ja toivo uus harteillamme

Jotta työksemme meidän jäisi elää se

Kuin se olis päivistämme se ensimmäinen ja viimeinen





"Elämä merkitsee sitä,
että annat itsestäsi yhtä paljon,
kuin sinulla on annettavaa"
-Karen Allen